lauantai, 17. marraskuu 2012

Odotusta


Nyt odottelen innoissani siskoni saapumista luokseni (!). Kahden maissa ilmoitti saapuvansa, mutta ajattelin mennä keskustaan jo tunnin kuluessa, voisin mennä kirjastoon ja yrittää lukea erittäin tympäiseviä koulutekstejä maanantaille. huohhhh. Sitten siskoni saavuttua mennään varmaan syömään, sitten en itse asiassa tiiä mitä tehdään mutta varmaan jo melko varhain ruetaan "valmistautumaan" iltaa varten. Vähä jänskättää kun siskolleni tää kaupunki jossa asun ei oo mitenkään tuttu, joten on sitte mun vastuulla että löydetään baarit ja sen semmoset. (onpa isoja ongelmia). Ei pidä käsittää väärin, kuten taisin jo kirjoittaa, mä en ole niitä henkilöitä jotka joka tilaisuuden tullen nuokkuu baareissa pikkutunneille saakka, en tosiaan. Mutta just silloin tällöin hyvässä seurassa on kyllä tosi kiva lähtee "viihteelle".

Argh, eilen kämppikset "valtas" keittiön joidenkin kavereidensa kanssa, söivät pitsaa ja tälleen. Mua ärsyttää se, että ne ei ilmota etukäteen jos niille tulee kavereita käymään, koska entä jos mä olisin vaikka kutsunut mun kaverit meille syömään, mitäs sitte. Tai siis joo, tuskin noin olis käyny, mut silti kun noi tilat on kuitenkin yhteisiä niin olis ihan jees jos muakin informoitaisiin henkilöistä, jotka sinne tunkee. No kuulostipas taas niin sekavalta ja kaunaiselta että.

Tympii kun kävin noin kuukausi sitten kampaajalla leikkauttamassa vinon otsiksen, jollaista mulla ei oo muuten ikinä ollut, (ei oo pitkään aikaan ollu koko otsatukkaa) mutta se kasvo niin nopeesti yli. No, ajattelin sitten hieman itse saksia sitä. Ai ai, ei hyvä. No siis joo, lyhyempi on mutta hyvin epätasainen =D Ehkä mun sisko vois yrittää tasottaa sitä...tai no en tiiä onko sekään nyt niin hyvä ajatus.

Katoin muuten eilen The Runaways nimisen leffan. Tykkäsin kyllä, aika aidon tuntuinen, hyvää musaa yms. Jotenkin siitä tuli kyllä silti aika surullinen olo, miten kuuluisuus voikin vetää pinnan alle ja sekottaa pään. Hmm.

Kerta nyt tulee niin sekalaisesti tätä juttua niin taidanpa lopettaa ( paras ajatus koko aamuna).

tiistai, 13. marraskuu 2012

Hyvä päivä

Tää päivä on ollut tosi kiva. Pakko ihan sen takia kirjottaa. Just esimerkki niistä päivistä, joina mikään ei oo tavallisesta poikkeavaa, on vaan hyvä fiilis koko päivän. Tällaisia päiviä ei kyllä omalla kohdallani oo turhan usein, joten sen takia tää on just niin ihanaa.

Nyt kuuntelen Musen uutta levyä, the 2nd Law. Totta puhuen en oo turhan innostunut tästä "uudesta" Musesta, mutta tää Survival kappale vaan uppoo, love it. Oon kuunnellu Musee noin 5-6 vuotta, ja on kyllä vaikee sanoo lempparilevyä. Hyvin pitkään aattelin että Origin of Symmetry on paras...ja joo, ehkä se onkin, Plug in Baby ym. Mutta ei se ekakaan oo pöllömpi, vaikka siitä oon kuullut just ihmisten sanovan että tykkäävät vähiten. Mutta mielummin selvästi sellasta progressiivistä rockia kuin tällasta electronista "shittiä" mitä noilla kahdella uusimmalla levyllä (siis MUN mielestä) on liikaa...

Mutta takasin tähän päivään. Heräsin jo vartin yli seitsemältä, sillä huomenna pitää palauttaa sellainen oppimistehtävä ja halusin tehdä sen äkkiä pois alta. Rupesin tekee sitä siinä varttia vaille yhdeksän (eli aika turhan paljon valmistautumisaikaa käytin siihen =D) ja sain sen puolessa tunnissa valmiiks. Tympii kyllä vähän tällanen liiallinen lykkääminen ja se että teen asioista noin ison jutun. Kuten tostakin huomasin, pikkujuttu. Okei, ei siitä tekstistä mitään hirveen hyvää tullu, jos olisin käyttäny siihen vaikka pari tuntia aikaa, olis ollu parempi, ehkä, mutta en oikeestaan välitä niin paljon. Toi teksi on sukupuolentutkimuksen kurssille, feministinen tieteenkritiikki on kurssin nimi. Tää sukupuolentutkimus on mulle uutta, ja ajattelin ettei se oo mun juttu, mutta saatiin ekasta kurssista kurssiarvosanat ja mä olin saanut 5. Olin ihan yllättynyt, sillä mä en koulussa tyyliin IKINÄ saanut kymppejä. Ysit oli harvinaista herkkua, kympit never. Joten toi kyllä innosti ja tavallaan lievitti stressiä sen miettimisestä että onko toi "mun juttu". Kyllä asiat järjestyy, ja aika näyttää miten käy, vaihdanko sivuainetta vai jatkanko tolla.

Sitten kävin syömässä kavereiden kanssa, tai no mulla on ongelmia määritellä meidän "suhdetta". Tai siis kun tapasin heidät vasta silloin kun toi koulu alko, kotikaupungissa mun kaverit oli ollut pitkäaikaisia ystäviä, joten kohtaan vähän ongelmia, onko noi nyt kavereita kun ei tunneta vielä niin hyvin. No mutta siis hyvien tyyppien kanssa söin =D Sitten illemmalla oli saksaa, mikä oli kivaa. Mulla oli jotain ihme asenneongelmia sen suhteen alussa, kun tuntu että kaikki muut on siinä ihan huippuja ja mä ite ihan surkee. Kukapa sitä nyt haluis olla huonoin missään. Mutta oon tajunnu, että kyllä, siellä on pari henkilöä, joilla on mahtava ääntäminen, jotka ymmärtää ne kielioppiasiat, hyvä heille. Mutta siellä on myös niitä, joiden ääntäminen ei oo kummoista, ja jotka tekee kielioppivirheitä tai sanovat suoraan "ohi" silloin kun tulee heidän vuoro vastata (niinkuin itsekin teen joskus). Eli kyllä tämä tästä, turha mollata itseensä liikaa, sen kun muistais.

Lisäksi ilmassa on ihanaa odotuksen tuntua, sillä mun isosisko on tulossa lauantaina mun luokse käymään. Nähtiin viimeks noin kuukausi sitten. Meillä on vaan niin hyvät välit, mulla on tosi hyvät välit molempiin siskoihin, totta puhuen on hullua ajatella ettei olis. Meillä on tämänkin siskon kanssa niin paljon hauskoja juttuja, inside-vitsejä, tosi outoo huumoria ja muutenkin viihdytään yksinkertaisesti toistemme seurassa tosi hyvin. Toki joskus ärsyynnytään toisiimme, pieniä riitojakin tulee, mutta hyvin harvoin eikä IKINÄ mitään vakavampaa, onneksi. Ihanaa siis "saada hänet tänne", vaikka hän viipyykin vain yhden yön, la-su. Käydään varmaan ulkona syömässä ja sitten illalla mennään baariin, ei olla aikoihin oltu yhdessä "viihteellä" joten on korkea aika korjata sekin tilanne. Sehr gut!

Huomenna on vain sitä sukupuolentutkimusta ja sen jälkeen ajattelin mennä uimaan. Lauantaita odotellessa.

sunnuntai, 11. marraskuu 2012

The first one

En oo ikinä ennen pitäny blogia, joten tää kaikki on ihan uutta mulle, ja sen takia tää ulkoasukin on mitä on... Mutta koitetaan kestää. En aio hirveesti kertoa taustojani, pikemminkin pyrin sellaiseen päiväkirjamaisuuteen tässä blogissa, eli selitän asioita sitä mukaan kun kerron niistä. Kuulostipa tuo sekavalta...

Sen verran aion kuitenkin alkuun kertoa että oon 19-vuotias opiskelija, asun tällä hetkellä ylioppilaskyläsäätiön solukämpässä kahden vaihto-oppilaan kanssa. Siks mainitsin ton asumistilanteen, sillä tulen varmaan valittamaan...siis kertomaan tästä asumistilanteesta jatkossakin. Juttu on nimittäin se, että en hirveästi eli juuri ollenkaan viihdy tässä, tän piti olla tällainen väliaikainen asumisvaihtoehto. Muutin nimittäin elokuussa yliopiston perässä uuteen kaupunkiin aika kiireellä, ja piti saada äkkiä joku kämppä ja tämä vapautui sopivasti. Nyt olen siis jumittunut tähän. Tähtään kyllä siihen, että alkukeväästä saisin oman kämpän, olis niin paljon rauhallisempaa, ja se yksityisyys <3.

Tää sunnuntai on ollut kiva, heräsin siinä yhdeksän maissa ja kahdeltatoista olin kirjastossa opiskelemassa. Sitä ennen soitin tosin isälle isänpäiväonnee toivottaakseni (ja muutenkin). Kuudelta aion mennä leffaan, tinker tailor soldier spy. Olin ihan innoissani, kun luulin että mikään muu kuin tyyliin ärrä ei kaupoista olis tänään auki, ja sitten löysinkin avoinna olevan karkkikaupan, josta sain ostettua leffakarkit <3. Kuulostanpas nyt omiinkin korviin tosi säälittävältä. Well... Oon ihan hullu syömään karkkia, mutta nyt oon onnistunut rajoittamaan sen yhteen päivään viikossa, ihanteellista tosin olis kerran kuukaudessa.

Mutta mutta, taidanpa vielä kattoo pari kouluhommaa sitä leffaa odotellessa. Laters!